Mitä lahjaksi.com

Nettishoppailusta helpostusta lahjojen hankintaan

Jollei juokseminen kaupoissa kiinnosta, kannattaa harkita lahjojen ostamista netistä. Erilaisten tavaroiden hankkiminen netin kautta on yleistynyt viime vuosina suuresti ja näin ollen yhä useampi meistä hankkii myös lahjoja erilaisista nettikaupoista. Suomalaiset mieltävät internet-ostamisen yhä luontevammaksi tavaksi tehdä hankintoja, vanhanaikaiset ennakkoluulot nettishoppailun turvattomuudesta ja riskeistä ovat väistymässä, hoidetaanhan nykyään myös pankki- ym. raha-asioita sujuvasti internetin välityksellä. Aikaisemmat hyvät kokemukset rohkaisevat verkko-ostoksille myös uudestaan. Tutkimuksien mukaan selvästi yli puolet aktiivisistä netin käyttäjistä tekee ostoksia neissä.

Verkko-ostamisen merkittävimpiä etuja on shoppailun vaivattomus ja ajansäästö, verkkokaupassahan voi ostoksensa tehdä juuri silloin kuin itse haluaa ja omaan aikatuluun sopii. Myös rajattomat valikoimat erilaisia tuotteita on vain parin klikkauksen ulottuvilla. Nettikaupat pystyvät usein tarjoamaan saamaa tuotetta edullisemmin kuin perinteiset "kivijalkakaupat". Kuluttajan on myös huomattavasti helpompaa tehdä hintavertailua netissä. Joulu ja erilaiset merkkipäivät ovat tyypillisimpiä syitä lähteä lahjaostoksille, mutta vuoteen mahtuu vaikka kuinka paljon suurempia ja pienempiä "kissanristiäisiä", jonne on syytä viedä jonkinlainen lahja tai tuliainen. Kaiken tämän kaupoissa juoksemisen sijasta nettishoppailijalla on mahdollisuus sijoittaa säästetty aika omaan rentoutumiseen.

Nettikaupoista voi tilata tavaralahjojen lisäksi myös erilaisia aineettomia palvelulahjoja. Itse lahjan lisäksi netistä on mahdollista hankkia lisäpalveluita, kuten lahjan paketointipalvelu tai toimitus suoraan lahjan saajalle.

Sopivan lahjaidean keksiminen on usein yllättävän vaikeaa ja aikaa vievää. Eri verkkokauppojen sivuilta onkin mahdollista saada uusia lahjaideoita. Ongelmana on usein, että verkkokaupat ovat yleensä keskittyneet vain tiettyyn tuote- tai kohderyhmään. Mitä lahjaksi.com -sivusto toimiikin riippumattomana lahjaideapalveluna, jonne on koottu eri yritysten tai verkkokauppojen edustamia tuotteita ja palveluita.

Linkkejä nettikauppoihin