Mitä lahjaksi.com

Mistä ideoita lahjan hankintaan?

Lahjojen ideoiminen tuntuu usein hankalalta. Mistä keksisin lahjan, joka olisi idealtaan hyvä ja omaperäinen?

Hyvä tapa aloittaa lahjan hankkiminen on miettiä hetki lahjan saajaa henkilönä: millainen hän on, mistä hän pitää, mitä hän harrastaa ja mistä hän on kiinnostunut. Tämä säästää usein kaupoissa juoksemisen vaivaa.

Harrastuksiin liittyvä lahjaidea on usein käyttökelpoinen. Jos harrastuksena on viinit, hanki esimerkiksi hyvää viiniä, viinikirja tai viinitarvikkeita lahjaksi. Toisaalta jos lahjan saajan harrastuksiin kuuluu jalkapallo, osta liput hyvään otteluun tai teetä vaikkapa jalkapalloaiheinen paita, johon on kirjailtu lahjan saajan nimi.

Yksilöllinen lahja voi olla myös jotain tyylikästä. Hanki riipus tai koru, johon on tehty persoonallinen kaiverrus lahjan saajalle. Tai teetä taulu lahjan saajasta. Toisaalta lahjan saajalle voi teettää mukin tai vaatteen persoonallisella tekstillä.

Itse tehty lahja on myös henkilökohtainen. Tee esimerkiksi kalenteri, johon lisäät mukaan valokuvia yhteisiltä reissuilta tai tapahtumista. Tee vaihtoehtoisesti koru tai neulo sukat. Myös itse järjestetty matka ohjelmineen voi olla matkustamisesta pitävälle henkilölle hyvä lahja.

Lahjakortit ovat myös käyttökelpoisia lahjoja. Osta lahjakortti hierontaan, kauneushoitoon, kauppaan/ tavarataloon tai matkalle.

Jos koti on lahjan saajalle tärkeä, osta esimerkiksi jotain sisustukseen liittyvää. Muista kuitenkin tarkistaa etukäteen lahjan saajan värimaailma ja tyyli.

Nykyään suosittuja lahjoja ovat myös lahjoitukset hyväntekeväisyyteen. Jos haluat antaa lahjan saajalle mahdollisuuden vaurastua, osta ässäarpa. :)